Maaliskuu 2010
Ma Ti Ke To Pe La Su
1 2 3 4 5 6 7
8 9 10 11 12 13 14
15 16 17 18 19 20 21
22 23 24 25 26 27 28
29 30 31
















|
|
| Elämä tässä ja nyt |
Tervetuloa sivuilleni. Vieraskirja on toistaiseksi vanhalla paikallaan, mutta sekin siirtyy tänne, kunhan ensin opin, että miten tuon tekisin.
Sivuilla on kuvia tekemisistäni ja joistain olen laittanut myös ohjeita tänne.
Ajattelin kertoa harrastuksistani, mutta hetken asiaa pohdittuani, en enää ole ollenkaan varma siitä mikä on harrastus.
Missä vaiheessa harrastuksesta tulee elämäntapa ja lakkaako se silloin olemasta harrastus. Toisaalta kuinka monta kertaa tai kuinka tiheästi pitää jotain tehdä, että sitä voi sanoa harrastukseksi.
| Neulonta on kuulunut osana elämääni ihan lapsesta lähtien. En muista aikaa milloin ei olisi ollut jotain käsitöitä kesken, useimmiten monia. Neulomisen lisäksi teen muitakin käsitöitä, ompelen ja virkkaan muun muassa. Aikaisemmin luin myös paljon. Nykyisin ikänäkö vaivaa sen verran, ettei sähkövalossa kauaa viitsi lukea.
Vuonna 1976 eräs lapsuuden ystäväni piirsi minulle tuon ExLibriksen. Vuosiin en edes muistanut tuon olemassaoloa.
 |
|
Linkkejä:
EXRX lihastreeni
Digikamera info
Neuleblogeja (fin)
Muuntotaulukko / ruoanlaitto
Oma blogi
Vanha blogi
Soutujoukkueen sivut
Vieraskirja:
Kirjoita
Lue
|
|